lauantai 27. heinäkuuta 2013

GPS

Kasailin justiinsa reissun GPS datat. Sen mukaan 12449km ajeltu. Ohessa joka 10 piste Google Earth tiedostona.

Koko reitti

perjantai 12. heinäkuuta 2013

New York

Saavuimme nykkiin jonkin verran väsyneinä aikaisesta herätyksestä johtuen. Siitä huolimatta lähdettiin kävelemään kaupungille, suunnaksi tuli vieressä ollut Grand Central ja sen jälkeen Central Park ja Natural history museum. Käytiin syömässä Trump Towerin grillillä päivällissetti kohtuulliseen 23 taalan hintaan. Lämmintä oli, meinasi happi loppua puistossa kävellessä ilman vettä. Saatiin tankattua museon edustalla ja siirryttiin sisätiloihin jäähdyttelemään. Alkuun ei ollut aikomusta mennä koko museoon, mutta kun kerran oltiin paikalla niin miksi ei. Lipun osto tyssäsi tylyyn ilmoitukseen; niitä ei kannata ostaa, koska museo muuttuu ilmaiseksi 10min päästä! Toki aikaa kierrokselle oli sitten enää tunnin verran, mikä on aika vähän tuon kokoluokan paikkaan. 5min odottelun jälkeen marssittiin sisään ja käytiin suuri osa näyttelyistä läpi. Pikakelauksella toki. Illasta tiesi kävelleensä..








Seuraavana päivänä vuokrattiin aamusta pyörät ja ajettiin Manhattanin läpi eteläkärkeen. Matkalla pysähdyttiin World trade centerillä ja syötiin hampparit välipalaksi.  Eteläkärjessä hypättiin Staten Islandin ilmaiseen lauttaan. Sieltä on ok näkymä vapauden patsaalle. Tehtiin ihan vain round trip, ei jääty saarelle pyörimään.








Ajeltiin metrolla sitten manhattanin länsipuolelle, missä käytiin mm. B&H Photossa ja Macyssä. Käveltiin aika aukion kautta takaisin hotellille.




Ei ehditty olla hotellilla kauaakaan, kun lähdettiin taas tienpäälle, ysin maissa illasta. Tarkoituksena mennä kuvaamaan manhattanin silhuettia Brooklyn Bridge parkista. Jaskalla kävi aivopieru ja meni unohtamaan luottokortin matkasta -> ei saanut sillan luona pyörää vuokrattua.  No hänellä  homma sitten kävelyksi ja lähdin itte ettimään pyörä alle. Eka asena oli tyhjä, mutta onneksi toisessa tärppäsi ja sain sotkimen alle. Jaska oli ehtinytkin jo kävellä helposti sillan puoliväliin jossa oli odottelmassa. Jatkoin sitten siitä itte puistoon kuvauspuuhiin. Kuvausreissu meni sen verran pitkäksi että Jaska siirtyi hotellille hieman ennen minua. Matkaa viivästytti puiston lähellä olleen pyöräaseman sekoilu, piti taas ettiä pyörä muualta. Onneksi telakoita on suht tiheässä. Olin hotellilla yhden maissa yöllä, kävin sitten vielä nykäisemässä yömyssyn hotellin baarissa.



Tänään aamusta J kävi uudelleen aamusta Macyssä kävellen, itte vetelin hirsiä myöhään mennen illan vuoksi.  Lähdettiin sitten yhdessä kohti Top of the Rockia, oli Rockefeller centerin näköalatasannetta. Tuo valikoitui kohteeksi, kun ollaan molemmat jo Empire State koettu aiemmin. Hinta oli melkosuolainen näköalapaikaksi, mentiin silti. Pieni sade haittasi näkyvyyttä, mutta kyllähän se nykki hyvältä näyttää joka suuntaan. Tuon jalkeen käytiin vastaantulleessa ravintolassa jälleen lounastarjouksen myötävaikutuksesta syömässä, 19 taalaa tälläerää. Käveltiin sitten puiston eteläreunalle pienessä sateessa edelleen. Käytiin Columbus circlen luona ostarissa ja jatkettiin siitä Broadwaytä eteenpäin aina time squarelle asti. Tuli shoppailtua nykkikrääsää ja ihmeteltyä interaktiivisia mainoksia. Oman pärstänsä olisi pienellä jonotuksella saanut yhdelle isolle screenille Hyundain ohjaimoon :) Ei jonotettu.. Päätettiin päivä Vibramien metästykseen, joka päättyi tuloksekkaasti loppuunmyyntitarjoukseen törmättyämme. Hotellille ennen kasia ja nykki nähty tältä erää.






Huomenna sitten paluulennot suomeen. Puoliltapäivin pitää lähteä kohti asemaa, saas nähä ehtiikö aamusta enää mitään tehdä.

FT. Lauderdale

Toisena Miamin päivänä käytiin heti aamusta hakemassa alle Segwayt. Vuokraamon pihalla tuli vastaan mukavan tuntuinen Elvin ja vähän aikaa meitä kuunneltuaan puhui todella hyvällä suomella meille. Saimme häneltä lippusen, jolla sai vielä 30 min lisää aikaa vuokraukseen. Eli saimme varattua Segwayt puoleksitoista tunniksi. Siinä ajassa kerkesimme kiertämään South Beachin kärjen mukavasti.



Kierroksen jälkeen palautimme vehkeet ja haimme hotellista laukut ja auton. Ajoimme Turnpikeä (maksullinen moottoritie) kohti Grasshopper mallia. Siellä tuli kierreltyä pari tuntia ja matka jatkui hotellille.

Hotelli olikin pienempi kuin aluksi oltiin arveltu mutta erittäin laadukas. Teimme pienen kierroksen kylillä jalan ja palasimme hotellille, koska aamulla olisi aikainen lähtö kentälle. Altaalla, joka oli muuten jopa 3 m syvä, tuli uitua ja sukelleltua hieman.







Aamuvarhaisella ajoimme kentälle ja luovutimme auton. Ehdimme ajaa Infinitillä noin 5000 km.
Kentällä tuli piene yllätys, kun laukku oli ylipainoinen. Siitä selvisi onneksi mättämällä repun täyteen vaatteita ja sain juuri sopivasti rajoille matkalaukun painon. Lisäksi jouduimme maksamaan laukuista 50 dollaria maksua vaikka Lufthansan kautta varattaessa ei pitänyt tulla mitään maksuja. Laukkujen piti papereiden mukaan sisältyä hintaan. Tästä pitää vielä urputtaa LH:lle.

Lähtoselvitysautomaatti ei tarjonnut kuin yhden vapaan paikan, joten ystävällinen täti sijoitti meidät Economy PLUS-paikoille, joista olisi pitänyt muuten pulittaa vielä 36 dollaria per paikka lisää. Jalkatilaa olikin ruhtinaalisesti, mutta istuin oli melko kapea. Parin tunnin lennolla tämä ei onneksi haitannut paljoa.


maanantai 8. heinäkuuta 2013

Miami

Ajettiin Miamiin sukellussetin jälkeen ja mentiin suoraan hotellille. Ruuhkaa oli aika päljon, meni Miamin sisällä toista tuntia että päästiin hotellille asti. Laitettiin auto taas valettiin (34$/päivä, ihanan kallista) ja tultiin huoneeseen lepäämään muutamaksi tunniksi. Paha olo ja väsymys kun vaivasi molempia melkosen keinutuksen jälkeen. Illalla käytiin sitten syömässä Lincoln kävelykadulla. Päivän päätteeksi mentiin hotellin kattoterassille vähän surffailemaan.







Tänään mentiin aamupäivällä rannalle, uitiin pariin kertaan ja käveltiin hieman rantaa pitkin. Iltapäivällä lähdettiin autolla Hollywood beachille syömään, käytiin Meksikolaisessa tälläerää. Illasta ajateltiin että vuokrataan segwayt, mutta niitäpä ei enää viiden jälkeen saanut mistään. Jospa sitten huomisaamuna. Segwaytten sijaan otettiin vuokrapyörät telineestä joita on ympäri Miami beachia. kympillä sai kahdentunnin ajon. Ajeltiin Rantakatu päästäpäähän ja käytiin kävelemässä Art Deco alueella. Otettiin yhdestä raflasta jätskit ja JUOMAT. Kun saatiin pyörät palautettua ja oltiin taaplaamassa hotellille, aukesi portit ja vettä tuli ihan sopivasti, kannusti ottamaan pienen spurtin hotellille. Vieläkin on jälkihiki..









Sukeltamaan - YES!

Lähdettiin seuraavana aamuna ajoissa kohti Key Largoa. Oltiin puoli kahdeksan maissa kioskilla kyselemässä päivän säätä ja reissua. Keli oli kuulemma samanlainen kuin eilenkin, mutta nyt pääsisimme mukaan. Jee! Palvelun taso oli aika kaukana siitä, mihin täällä ollaan totuttu. Pienen säätämisen jälkeen saatiin varusteet ja päästiin veneeseen. Lähtö oli täynnä ja mukaan mahtui noin 16 sukeltajaa.

Riutalle kesti noin puoli tuntia ja sekin alkoi ottaa koville merenkäynnistä johtuen. Ensimmäinen paikka ohittettiin, koska näkyvyys oli kuulemma nolla. Pienen siirtymisen jälkeen oltiin toisessa kohteessa, jossa näkyvyyttä olisi noin 30 ft. Varusteet puettiin reippaasti niskaan ja porukkaa viskottiin mereen vauhdilla. Veteen päästyä jännityskin hieman helpotti ja painotuskin oli kohdallaan, joten päästiin hienosti sukeltamaan.

Riutta ei ollut yhtä värikäs kuin mitä Australiassa oli, mutta kaloja näkyi ihan riittävästi. Veden alla oltiin lähes 40 minuuttia, kunnes opas viittoi VP:n ja minut pinnalle. Muut jäivät vielä sukeltamaan. VP:llä on niin raskas hengitys, että ilmaa kuluu melko vauhdikkaasti ja koska olimme pari, piti minunkin mennä samalla pintaan. Muuten olisin voinut sukeltaa vielä noin 15 minuuttia pidempään, koska ilmaa oli vielä jäljellä 1500 psi, kun taas VP:llä oli enää 600 psi.

Veneessä odotimme muita sukeltajia ja siirtyisimme seuraavaan paikkaan. Odottelu oli ihan hirveää, koska vene keikkui niin paljon. Pitämällä katseen rannassa ja ottamalla rennosti sai huonon olon juuri ja juuri vältettyä. Pari muuta vierasta oli jo luovuttanut ja istui veneen reunalla voimassa pahoin. Olimme varanneet sukelluksen myös iltapäiväksi, mutta veneessä tuli niin huono olo, että jouduimme luopumaan siitä. Moni muukin näytti peruvan toisen reissun.

Sukellus itsessään oli mahtavaa ja ei malttaisi odottaa, että pääsee uudestaan veden alle.




lauantai 6. heinäkuuta 2013

sukeltamaan... not.

Ajeltiin aamupäivällä hotellilta Key Largoon, mihin oli varattu sukellus iltapäiväksi. Oli hieman aikaa ennen lähtöä joten shoppailtiin sukellusvarusteita (gopro varustepidike.. :)) Käytiin luukulla kyselemässä tilannetta ja tyypit vain ilmoittivat että tulkaa tunnin päästä uudelleen kyselemään lähteekö vene. No tultiin, vene lähti, ilman meitä. Oli kuulemma liian kova aallokko alottelijoille 5-7ft, vaikea nousta veneeseen jne.. Jaska repi pari hiusta tuon takia, itte otin rauhallisemmin, harmitti toki.Korvattiin sukellus Dolphin Mall visiitillä ja mässyttelyllä Brasialaisessa ravintolassa, joka olikin meille jo tuttu paikka 2008 reissulta. Haettiin OUYA konsolit Bestbuysta, Jaska oli varannut ne pari päivää aiemmin.

Huomenna uutta yritystä sukelluksen suhteen ja tällä kertaa ei anneta allokon vaikuttaa.. Ellei ihan ukkosmyskyä ole.. Kyseltiin nimittäin parista muusta paikasta iltapäivälle keikkaa, ja mukaan olisi kai päässyt, olivat vain lähteneet yhtäaikaa tuon varatun keikan kanssa. Toisen paikan mukaan keli ei edes olisi ollut kovin paha.

Sukelluspaikan viressä oli tällänen parkissa, piti ottaa pari kuvaa.




perjantai 5. heinäkuuta 2013

Orlando - Tampa

Käytiin Aquatica vesipuistossa Orlandossa. Kameraa ei ollut mukana joten ei ole mitään  kuvia paikasta. Vähän harmitti eittei tullut mieleen ottaa GoProta mukaan mäkiin, olisi saattanut tulla ihan hauskaa matskua.

Oltiin puistossa viitisen tuntia, jona aikana se ehdittiin sulkea "sään aiheuttaman uhan" vuoksi monta kertaa. Eniten jäi kaivelemaan käännytys liukumäestä aivan huipulla vajaan tunnin jonotuksen jälkeen, ensimmäisen sääsulun aikaan. Jaska ehti mennä mäkeen viimeisenä..

Mäet olivat aika vaisuja näin aikuiseen makuun, valitsisin kyllä ensi kerralla toisen puiston. Erikoisuutena paikassa oli buffet jonka sai pääsylipun oston yhteydessä kympillä. Sai käydä syömässä ja juomassa aina kun siltä tuntui.


Illaksi ajeltiin Tampaan, mistä valittiin hotelli pikagooglauksen tuloksena. Onnistui ihan hyvin, hieno itsenäisyyspäivän ilotulitus tykitettiin taivaalle 100m päästä hotellin edustalta.





torstai 4. heinäkuuta 2013

Tallahasee - Orlando

Päivä meni pääosin siirtymiseen kohti Orlandoa. Kävimme luontotiellä ja niemenkärjessä katselemassa maisemia.